Sähkön kilpailutus – Katso vinkit ja säästä sähkölaskussa!

Tiesithän, että sähkön kilpailuttaminen kannattaa aina? Sähkön hinnoissa voi olla suuriakin eroja ja tämän takia onkin tärkeää muistaa vertailla sen hintoja. Sähkön hinta muodostuu energian hinnasta ja sähkön siirron kustannuksista. Tiesithän myös, että sinulla on oikeus vaihtaa sähkön myyjää useammin kuin kerran vuodessa, mutta tällöin paikallinen jakeluverkkoyhtiö voi laskuttaa hinnastonsa mukaisen maksun sähkömittarin lukemisesta aiheutuvista kustannuksista myyjän vaihtumisen vuoksi. Sähkön hintaa voit siis kilpailuttaa niin usein kuin haluat, pois lukien määräaikaisen sähkösopimuksen.

Sähkön kilpailuttaminen on yllättävän helppoa. Esimerkiksi erilaiset nettisivustot tarjoavat palvelua sähköhintojen vertailua varten. Lisäksi kilpailuttamista edesauttaa, jos sinulla on viimeisin sähkölasku saatavilla. Sen avulla pystyt arvioimaan vuosikulutusta helposti, mutta ilman laskuakin selviää osoitetietojen avulla. Suomessa sähkömyyntisopimuksen vaihtaminen on erityisen yksinkertaista myös siksi, että sähköyhtiöt hoitavat vaihtamiseen liittyvät toimenpiteet keskenään. Sinun tarvitsee vain tehdä uusi sopimus sähköyhtiön kanssa, vaivatonta. Helpoiten voit kilpailuttaa sähkösi käyttämällä esimerkiksi alla mainittuja palveluita.

  • Kaikkialle Suomeen
  • Eri muotoiset sopimukset
  • Helppoa tehdä sopimus
  • Kätevä sovellus
  • Tunnettu ja luotettava
  • Selkeä hinnoittelu
  • Tee sopimus heti
  • Kuukausihinta
  • Yksinkertainen palvelu
  • Monia sähköyhtiöitä
  • Helppoa vertailua
  • Tee sopimus nopeasti

Näin vertailet sähkön hintoja

  1. Tarkastele viimeisintä sähkölaskuasi ja katso, mitä se sisältää. Viimeisimmän sähkölaskun tietoja voi näppärästi hyödyntää vertailussa.
  2. Etsi internetistä sopiva vertailupalvelu. Säästät aikaa ja energiaasi, kun hyödynnät sivustoa, sillä se tarjoaa vaivatta erilaisten palveluntarjoajien hinnat ja vaihtoehdot sopimuksiin ja energiatyyppeihin.
  3. Täytä tietosi palveluun, yleensä aluksi riittää pelkkä postinumero. Postinumeron avulla palvelu näyttää sinulle sijaintisi perusteella alueesi sähköyhtiöt. Saat palvelusta eteesi kWh-hinnat ja kokonaishinnat, jotka edesauttavat halvimman sähkötarjouksen valitsemista.
  4. Valitse sinulle sopivin vaihtoehto ja voit vaikka allekirjoittaa sähkösopimuksen heti verkossa. Verkkopankkitunnuksilla tunnistautuminen auttaa prosessissa ja kaikki käy vaivattomasti. Uusi sähköyhtiö peruuttaa vanhan sopimuksen puolestasi, eikä sinun tarvitse tehdä enää mitään.
  5. Fiilistele fiksua päätöstä ja tulevia säästöjä!

Miten energian hinta määräytyy?

Olethan tietoinen, että sinulla kuluttajana on mahdollisuus vaikuttaa energian hintaan. Energian hintaan vaikuttavat esimerkiksi asunnon koko ja sen lämmitysmuoto. On hyvä muistaa, että sähkön siirto eroaa energian hinnasta, sillä sitä ei voi kilpailuttaa. Sähkön siirto ostetaan aina paikalliselta jakeluverkkoyhtiöltä.

On hyvä ymmärtää, että sähkön hinnan pohjamääritteenä toimii kilowattitunnin hinta eli kWh-hinta. Se kertoo sinulle, miten paljon yhden sähköyksikön kulutus kustantaa. Sähkölaitteiden kulutus siis mitataan kilowattitunteita, minkä johdosta on mahdollista myös itse seurata kulutustasi yksityiskohtaisemmin. Sähkölaskuissa on aina sähkönsiirron perusmaksu, joka on kiinteä kuukausikulu. Tämän lisäksi käyttäjää veloitetaan kulutetusta sähköstä, johon sinä itse pystyt vaikuttamaan. Muista siis vertailla eri sähköyhtiöiden kWh-hintoja!

Sähkölaskujen termistöä

Sähköhintojen termistö saattaa tuntua hämmentävältä, sillä vaihtoehtoja on monia. Kiinteähintainen sähkö sopii sinulle, joka haluat tietää kuukausittaiset kulusi tarkasti etukäteen. Kiinteähintainen sähkö on saatavissa yleensä määräaikaisina sopimuksina, joissa yleisin sopimusaika on kaksi vuotta.

Pörssisähkö

Pörssisähkö puolestaan tarkoittaa sitä, että jokainen vuorokauden tunti hinnoitellaan yksilöllisesti erikseen. Pörssisähkössä hinta perustuu Nord Pool sähköpörssin perushintaan, johon sähköyhtiöt voivat lisätä oman maksunsa. Tässä sähkötyypissä sovelletaan kysynnän ja tarjonnan lakia, eli yleisesti ottaen sähkön hinta on halvinta yöllä, jolloin sähköä käytetään vähemmän. Tämä sopii siis sinulle, joka pystyt käyttämään sähkölaitteita hiljaisina tunteina ja sinulla on mahdollisuus seurata sähkön hintoja reaaliajassa internetissä.

Yleissähkö

Yleissähkö taas tarkoittaa sitä, että hinta pysyy samana vuorokauden ajasta riippumatta. Tämä taas tarkoittaa, että hinta on helpommin ennustettavissa. Tämä saattaa siis toimia parhaiten työssäkäyvän ihmisen arjessa tai esimerkiksi kerrostalossa pienessä asunnossa asuville, jolloin ei ole välttämättä mahdollista hyödyntää yö- tai päiväsähköä tehokkaasti. Yleissähkössä siis sähkön kWh hinta on aina sama.

Sähkösopimuksella on väliä

Oikein valitulla sähkösopimuksella voidaan tehdä suurin säästö esimerkiksi omakotitalon tai suuren sähkölämmitteisen asunnon kohdalla, joissa sähkönkulutus on merkittävällä tasolla. Esimerkiksi aikasähkö ja kausisähkö ovat oiva valinta sähkölämmittäjälle, kun puolestaan kaukolämmitteisessä kerrostaloasunnossa asuvalle yleissähkösopimus on paras valinta, sillä hinta pysyy samana vuodenajasta ja kellonajasta riippumatta.

Viime vuosina markkinoille on saapunut lisäksi pakettisähkösopimuksia, jolloin kuukausihinnalla pystytään määrittämään sähkölle sopiva sopimushinta. Pörssisähkösopimukset ovat yleistyneet viime vuosina, ja silloin kuluttajana sinulla on mahdollisuus optimoida sähkönkulutusta pörssisähkön hinnan muuttuessa.

On lisäksi erityisen oleellista huomioida, millainen sopimustyyppi on edessäsi. Määräaikainen sähkösopimus sitouttaa sähköyhtiön myymään sähköä sovitulla hinnalla määritellyn ajan. Toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat useimmiten edullisempia ostajalle, mutta hinta voi muuttua sopimuksen aikana.

Edullisin vaihtoehto löytyy vertailemalla

Sähkövertailussa on parasta, ettei se sido sinua asiakkaana mihinkään. Tästä syystä sitä kannattakin suorittaa aika ajoin, jotta kuukausikustannuksesi sähkön suhteen pysyvät mahdollisimman edullisena. Oikeanlaisella sähkösopimuksella voi säästää jopa satoja euroja vuodessa. Voi kuulostaa ja tuntua turhauttavalta ajatukselta, että selaisi ja vertailisi yksinään eri sähköyhtiöiden hintoja nettisivuja tarkastelemalla.

Onneksi on mahdollista hyödyntää nopeita ja yksinkertaisia sähkövertailupalveluita. Nämä palvelut auttavat sinua löytämään juuri parhaimman vaihtoehdon sinun tarpeisiisi. Vertailu on maksutonta ja vaivatonta. Vertailun avulla on mahdollista selvittää, mitkä ovat kokonaiskulut ja miten ne jakautuvat. Näiden asioiden ymmärtäminen selkeyttää päätöksentekoa ja myös osoittaa oleellisia yksityiskohtia, jotka voivat lopulta toimia ratkaisevassa roolissa.

Valitse haluamasi energiamuoto

Sähkösopimusta kilpailuttaessa eteesi voi tulla myös erilaisia termejä. Nykypäivänä on tärkeää pohtia myös energiantuotannon muotoa.

Uusiutuva energia

Uusiutuva energia on energiaa, joka on luonnon ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta turvallisin energiamuoto. Esimerkiksi tuulivoimalla tarkoitetaan uusiutuvaa ja päästötöntä energianlähdettä, joka muodostuu tuulesta syntyvästä energiasta. Tuulivoima onkin yksi suosituimmista sähkömuodoista Suomessa vesivoiman lisäksi.

Vihreällä sähköllä

Vihreällä sähköllä taas tarkoitetaan energiamuotoa, joka on ympäristöllemme paras vaihtoehto. Vihreän energian tuotanto pohjautuu luonnonmukaisiin ja puhtaisiin, saastuttamattomiin toimintatapoihin. Valitsemalla vihreää sähköä, teet samalla hyvää. Näitä energiamuotoja ovat esimerkiksi vesivoima, biokaasu ja aurinkoenergia.

Aurinkoenergia

Aurinkoenergialla tarkoitetaan energiaa, joka pystytään tuottamaan auringon säteilystä. Yleensä tällä termillä tarkoitetaan erityisesti suoran säteilyenergian hyödyntämistä aurinkokennon tai aurinkokeräimen avulla. Tässä suhteessa teknologia kehittyy jatkuvasti. Suomessa aurinkoenergian käyttö onnistuu parhaiten luonnollisesti kesäaikaan.

Vesivoima

Vesivoima puolestaan tarkoittaa nimensä mukaisesti virtaavan veden avulla muodostettavaa energiamuotoa. Uusiutuvista energiamuodoista vesivoima on edullisin vaihtoehto. Vesivoima ei aiheuta päästöjä veteen, ilmaan tai maahan. Vesivoima on luotettava ja varma energiantuotannon väline.

Tuulivoima

Tuulivoima taas hyödyntää tuulen liike-energiaa muuttamalla sen sähköksi, yleisimmin käyttämällä tuuliturbiineita. Tuulivoima on uusiutuvaa energiaa, joka on peräisin auringon säteilystä. Tuulivoimasta tuotetusta sähköstä ei synny päästöjä ilmaan, maahan tai vesistöihin. Tuulivoimatuotanto on nykyään edullista, sillä teknologia on kehittynyt nopeasti ja tuulivoimalat tuottavat aiempaa enemmän sähköä.

Biokaasu

Biokaasulla tarkoitetaan kaasuseosta, joka syntyy, kun orgaaninen jäte mätänee hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa. Biokaasua muodostuu luontaisesti esimerkiksi kaatopaikoilla, mutta biokaasulaitoksessa sen muodostumista voidaan kontrolloida ja tuottaa tehokkaasti.

Biokaasua saadaan esimerkiksi kotien biojätepusseilla, pilaantuneilla elintarvikkeilla, mutta sen tuotantoon soveltuu lähes kaikki orgaaninen materiaali, lukuun ottamatta puuta, paperia ja pahvia. Biokaasu polttoaineena on erinomainen, sillä se on 100 % uusiutuvaa ja siten hiilineutraali polttoaine.

Ydinvoima

On tehokkain tapa energiantuotannolle ja siitä koituvat ympäristöhaitat ovat minimaalisia. Ydinvoimasta ei itsestään muodostu ilmansaasteita ja siitä koituva ydinjäte pystytään pakkaamaan turvallisesti pois. On kuitenkin valitettavaa ja tärkeä ottaa huomioon, että ydinvoiman suurin ongelma voi syntyä siitä seuraavista onnettomuuksista, joita on sattunut muutamia vuosien saatossa.

Tästä syystä ydinvoiman käyttö herättää keskustelua. Ydinvoimassa hyödynnetään uraanin isotooppia, jota on saatavilla luonnossa erittäin rajoitetusti. Ydinvoiman hyödyntäminen jatkossa, tulee vaatimaan teknologian kehittymistä, jotta tarvittava turvallisuus voidaan taata.

Fossiiliset polttoaineet

Tähän kategoriaan lukeutuu mm. Öljy, kivihiili ja maakaasu. Nämä kyseiset polttoaineet ovat suhteellisen edullinen tapa tuottaa energiaa, mutta ympäristövaikutukset ovat valitettavasti suurimmat. Kun fossiilisia polttoaineita hyödynnetään, syntyy samalla ihmisille haitallisia ilmasaasteita. Tästä syystä on hyvä tarkastella omia valintojaan kriittisesti ja tehdä päätöksiä sen mukaisesti.

Kilpailuttamalla löytyy paras sähkötarjous

On hyvä muistaa, että sähkön kilpailuttaminen ja sähkömyyjän vaihto on täysin maksutonta asiakkaalle. Aikaisemmin mainittu mittarinluennan maksu ei ole oikeutettua, jos myyjänvaihdosta on kuulunut vähintään 12 kuukautta. Sähkön siirtohintaa ei myöskään ole perusteltua muuttaa sähkömyyjän vaihtumisen takia. Edullisimman hinnan itsellesi saat hyödyntämällä sähkönvertailua. Säästät aikaa ja rahaa! Sähköhintavertailu tekee myös sopimusehtoihin tutustumisesta helpompaa, sillä vertailupalvelu edesauttaa tämänkin osalta. Helppoa ja vaivatonta, ja säästyt itse tylsistyttävältä tutkimustyöltä.

Sähkösopimusta tai sähkön hintaa mietittäessä on myös tärkeää muistaa, että voit itse vaikuttaa muilla kodin hankinnoilla sähkön hintaan. Suosi hankkimissasi sähkölaitteissa laatua, sillä energialaitteen kulutus vaikuttaa sähkön hintaan päivätasolla. Parhaimmat laitteet ja tuotteet tunnistaa A+++ luokituksesta, joten suosi siis näitä, jos vain mahdollista. On myös hyvä muistaa, että sähkölaitteita ei kanna pitää päällä turhaan ja valot on hyvä sammuttaa aina kun poistuu huoneesta. Laadukkaat laitteet takaavat myös sen, että sähköturvallisuuden vaatimukset ovat varmasti otettu huomioon.

Usein kysytyt kysymykset

Mitkä ovat edut sähkölaskun kilpailutuksesta?

Sähkölaskun kilpailutus voi auttaa säästämään rahaa ja löytämään paremman sähkösopimuksen, joka sopii paremmin yksilöllisiin tarpeisiin.

Miten sähkölaskun kilpailutus toimii?

Sähkölaskun kilpailutusprosessi sisältää sähkötarjousten vertailun ja parhaimman tarjouksen valitsemisen yksilöllisten tarpeiden perusteella.

Mikä on paras aika kilpailuttaa sähkösopimus?

Paras aika kilpailuttaa sähkösopimus on yleensä ennen nykyisen sopimuksen päättymistä tai ennen kuin siirryt uuteen asuntoon.

Löydä edullinen laina nopeasti

✅ Kilpailuta lainat ilmaiseksi ilman sitoutumista. Yhdellä hakemuksella voi saada useita tarjouksia.

Olet tässä: Etusivu » Lainat

Lainaesimerkki: Todellinen vuosikorko 6,26% lainasummalle 10000€, laina-aika 5 vuotta. Tilinhoitomaksu 5€, avausmaksu 0€ ja esimerkkikorko 5%. Takaisinmaksettava summa 11 623€ tai 193,71 €/kk.