Lainaa ilman tuloselvitystä – Tiedä 6 asiaa

Lainaa ilman tuloselvitystä saatetaan haluta hakea esimerkiksi sen takia, että omia tulotietoja ei haluta jakaa muille, tai sitten elämässä on sellainen tilanne, että palkka- tai eläketulot ovat puutteellisia.

Mikäli lainanhaku halutaan kuitenkin suorittaa ilman dokumentteja siitä syystä, että oma talous ei ole parhaassa mahdollisessa tilanteessa, voisi olla järkevämpää pysähtyä ja kääntyä talousneuvonnan puoleen. Lisää lainaa ei kannata lähteä hakemaan, jos on vähänkään epävarmuutta oman talouden kantokyvystä.

Joskus tilapäiset menot ja kustannuserät pääsevät kuitenkin yllättämään, jolloin rahoituksen tarve voi ilmaantua. Löydät tästä kirjoituksesta suosituksia edullisen rahoituksen löytämiseen ja muita aiheeseen liittyviä vinkkejä.

1. Mistä hakea lainaa ilman tuloselvitystä?

Osa rahoituslaitoksista myöntää lainaa ilman tuloselvitystä suorittamalla esimerkiksi automaattisen tiliotteen tarkistamisen. Näin rahoituslaitos voi arvioida luotonmyöntämisen järkevyyttä ja asiakkaan taloudellista tilannetta. Pidä kuitenkin mielessä, että suurimmat myönnettävät lainasummat ovat yleensä 2000 – 5000€ ilman tarkempaa tuloselvitystä. Muista suorittaa huolellinen lainavertailu, jottet tule maksaneeksi lainasta ylihintaa.

Top-3 lainapalvelut 👍

✅ Tarjousten katsominen on ilmaista eikä sido sinua mihinkään. Sopii myös lainojen yhdistämiseen.

Lainaa: 1000 – 60 000€

Laina-aika: 1 – 15 vuotta

Lainaa: 2000 – 60 000€

Laina-aika: 1 – 15 vuotta

sortter

Lainaa: 1000 – 60 000€

Laina-aika: 1 – 15 vuotta

Lainaesimerkki: 10000€ 5 v, todellinen vuosikorko 6,46%, korkokulut 1681€, kokonaishinta 11681€. Tod. vuosikorko 4,9% – 38%. Laina-aika väliltä 1 – 15 v.

Omalaina on kilpailutuspalvelu, jonka avulla tavoitat yhdellä hakemuksella useita lainanmyöntäjiä. Näin voit kilpailuttaa useita lainantarjoajia ja löytää edullisemman lainan. Bluefinance ja Ferratum ovat perinteisiä rahoituslaitoksia, joista voi hakea pientä ja keskisuurta kulutusluottoa.

Huomioi, että ilman tuloselvitystä lainanhakija on huonossa asemassa saamaan kilpailukykyisesti hinnoiteltua lainaa. Jos mahdollista, kannattaa kaikki liitteet ja muut tositteet lisätä lainahakemukseen. Näin voit säästää lainakustannuksissa ja saada paremmat ehdot lainallesi. Lyhytaikaiset lainat voivat olla korkeakorkoisia, joten kannattaa aina tutustua huolellisesti lainahinnastoon ja ehtoihin ennen lainan nostamista. Voit käyttää lainalaskuriamme, jos haluat arvioida lainojen kustannuksia.

2. Mihin tuloselvitystä tarvitaan?

Tuloselvityksen tarkoituksena on selvittää lainanhakijan kelpoisuus lainan saajaksi. Laissa vaaditaan lainanmyöntäjiä selvittämään hakijoiden maksukyky ja tulotaso ennen luoton myöntämistä, jotta voidaan ehkäistä talousvaikeuksia ja vastuutonta lainanmyöntämistä. Tuloselvitykseen kuuluu tavanomaisesti kartoitus hakijan tuloista, menoista, veloista ja varallisuudesta.

Tuloselvitys voidaan suorittaa muutamalla erilaisella tavalla, kuten lähettämällä tiliote, palkkakuitti tai verotodistus. Kaikki selvitykset lainanhaussa pystyy tekemään sähköisesti lataamalla esimerkiksi kuva tai PDF-tiedosto lainahakemuksen yhteyteen. Nykyisin on myös mahdollista todentaa tarvittavat tiedot automaattisesti käyttäen siihen sopivia menetelmiä.

3. Instantorin avulla lainaa ilman tuloselvitystä

Instantor on joidenkin lainanmyöntäjien käyttämä sähköinen palvelu, joka on kehitetty Ruotsissa lainanmyöntöprosessia nopeuttamaan ja tehostamaan. Instantorin avulla voidaan todentaa käyttäjän maksukelpoisuutta käymällä tiliote läpi sähköisesti muutamassa minuutissa.

Instantoria käytetään siten, että käyttäjä antaa palvelulle luvan käydä tiliote läpi. Palvelua ei käytetä ilman käyttäjän suostumusta, vaan siihen tulee aina erikseen antaa lupa kirjautumalla omaan verkkopankkiin.

Kirjautumisen jälkeen Instantor suorittaa tilitapahtumien analysoinnin, tutkimalla esimerkiksi tuloja, menoja, velkoja ja suuria kulueriä. Palvelu kiinnittää huomiota esimerkiksi ongelmalliseen rahankäyttöön. Kun Instantor on suorittanut käyttäjän tilitapahtumien arvion, lähettää se analyysin rahoitusyhtiölle, joka suorittaa lopullisen luottopäätöksen. Voit lukea lisää Instantor lainoista täältä.

4. Hae lainaa vastuullisesti

Lainanhaussa tulee aina pohtia omaa maksukykyä, jotta oma talous kestää lainan ottamisesta syntyvän lisärasituksen. Suositeltavaa on käydä läpi esimerkiksi omat tulot ja menot, jolloin on helpompi arvioida miten tulevan lainan kuukausierät sopivat omaan rahatilanteeseen. Ottamalla pidemmän maksuajan, on mahdollista saada pienempi kuukausierä, mutta tällöin taas lainakustannukset ovat suurempia. Lyhyellä laina-ajalla saat pienemmät lainakulut, mutta kuukausierä voi olla yllättävänkin suuri. Hakijan tuleekin tarkasti valita lainasumma ja laina-aika, jotta ne sopivat omaan talouteen.

5. Maksuhäiriömerkintä estää lainan saamisen

Mikäli lainanhakijan luottotiedot ovat menneet, on lainan saaminen todella epätodennäköistä ja vaikeaa. Maksuhäiriömerkintä näkyy yleensä rekisterissä 2 – 4 vuotta ja sen tarkoituksena on estää kuluttajaa velkaantumasta lisää. Maksuhäiriömerkintä voi kuitenkin poistua 2 – 4 vuodessa, jos henkilö hoitaa velat pois, eikä saa tuona aikana uusia maksuhäiriömerkintöjä. Merkinnällä voi olla suuriakin haittoja monissa asioissa, jonka takia talousongelmiin on syytä puuttua aikaisessa vaiheessa.

6. Lainojen yhdistämisellä voi säästää rahaa

Jos sinulle on kertynyt useita kalliskorkoisia lainoja tai luottoja, on erittäin järkevää yhdistää ne yhdeksi halvemmaksi lainaksi. Tämä voi säästää parhaimmillaan jopa satoja euroja kuukaudessa. Yhdistelylainaa voi hakea helposti lähes kaikista rahoitusyhtiöistä tai lainanvälittäjän avulla.

Kun etsit edullista yhdistelylainaa, muista vertailla lainojen todellisia vuosikorkoja. Todelliseen vuosikorkoon on laskettu kaikki lainakulut mukaan.

Usein kysytyt kysymykset

Onko lainan saaminen mahdollista ilman tuloselvitystä?

Tuloselvityksellä pyritään varmistamaan kuluttajan kelpoisuus lainansaajaksi ja ehkäisemään talousongelmia. Laki velvoittaa rahoitusyhtiöitä ottamaan selvää hakijan maksukyvystä, jotta lainaaminen olisi vastuullista. Jokainen rahoitusyhtiö käyttää erilaisia menetelmiä maksukyvyn varmistamiseen, mutta se on täysin tapauskohtaista.

Miten lainaa voidaan myöntää ilman tuloselvitystä?

Lainaa voidaan myöntää ilman perinteisiä dokumentteja käyttäen esimerkiksi automattista tiliotteen tarkistamista. Sen avulla voidaan tehdä analyysi hakijan rahankäytöstä ja arvioida lainakelpoisuutta.

Voiko lainaa saada maksuhäiriömerkinnöistä huolimatta?

Lainan saaminen on todella epätodennäköistä, jos hakijalla on maksuhäiriömerkintöjä. Merkintöjen tarkoituksena on hillitä velkaantumista ja herättää yksilöä oman taloutensa tutkimiseen. Mikäli kuluttajalla on kysymyksiä taloudenhoitoon liittyen, kannattaa kääntyä esimerkiksi oman kunnan talousneuvonnan puoleen.

Kuinka paljon lainaa voi saada?

Jos hakija haluaa hakea lainaa ilman tuloselvitystä esimerkiksi sen takia, että ei halua jakaa omia tulotietojaan, on hakijan hyvä myös tiedostaa, että lainasummat ovat tällöin hyvin rajattuja. Tyypilliset lainasummat, joita voi hakea ovat maksimissaan noin 2000 – 5000€. Suuremmat lainasummat vaativat yleensä vahvemman tuloselvityksen.

Löydä edullinen laina nopeasti

✅ Kilpailuta lainat ilmaiseksi ilman sitoutumista. Yhdellä hakemuksella voi saada useita tarjouksia.

Olet tässä: Etusivu » Lainat

Lainaesimerkki: Todellinen vuosikorko 6,26% lainasummalle 10000€, laina-aika 5 vuotta. Tilinhoitomaksu 5€, avausmaksu 0€ ja esimerkkikorko 5%. Takaisinmaksettava summa 11 623€ tai 193,71 €/kk.